maanantai 9. marraskuuta 2015

Puutaloasunnon alakerran muutos

Sain ihanan kuvalähetyksen alkusyksyn asiakkaaltani, jonka tunnelmallisen puutaloasunnon kellarikerrosta minut kutsuttiin viimeistelemään. 

Nyt muutos on toteutettu ja sain luvan jakaa myös tänne kuvamaistiaisen kohteesta! Kodin yläkerran seinämaalaus sai täällä jatkoa piirtämästäni ja asiakkaan toteuttamasta merihenkisestä kaislamaalauksesta, valoverkko tuo mukavasti tunnelmaa ja miellyttävää valoa matalaan, käytävämäiseen tilaan. Jämptit matot tuovat sävymaailmaa lähemmäs tämän kodin nykyisten asukkaiden omaa makua. Asiakkaan koira viimeistelee lopputuloksen. ;)





























Aina niin mukavaa, kun pääsee vilkaisemaan suunnittelutyön lopputulosta, vaikka sen päässää onkin jo visioinut. :)


Mukavaa marraskuuta! :)

perjantai 24. heinäkuuta 2015

Juttu kodistamme Kotiliesi-lehdessä 15/2015

Kodistamme tehtiin juttu Kotiliesi-lehteen ja juttu löytyy numerosta 15/2015, joka on juuri nyt kaupoissa.


Jutussa kerrotaan, että en muuta jatkuvasti oman kotini sisustusta, vaan kun asiat ovat kertaalleen loksahtaneet paikalleen, niin en juurikaan koe tarvetta muutokseen pelkän vaihtelun vuoksi. Kotona näyttääkin nyt juuri samalta kuin reilu vuosi sitten otetuissa kuvissa. :)

Mukavaa loppukesää kaikille blogin lukijoille! :)

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Rintamamiestalon uudistus, kuvat osa 2 :)



Syksyllä sain esitellä täällä blogissakin viime vuoden suunnittelukohteeni kuvia, jotka oli otettu juuri ennen asukkaiden muuttoa sisään. Tällöin eteinen ja alakerta olivat kesken, mutta nyt on valmista, joten sain käydä kuvaamassa hieman lisää. :) On se vaan niin ihanaa ja palkitsevaa päästä näkemään kohteita jälkeenpäin!

Tässä pari kuvaa ennen ja jälkeen, lisää löytyy facebookin puolelta sekä muistakin tämän kohteen tiloista Sisustustoimisto Huoneen kotisivuilta. :)

Eteisessä heti tuulikaapista sisään tullessa on vastassa valokuvatapetti kuvasta, joka on otettu silloin, kun talo oli ihan uusi.































Kellarikerroksen saunaosasto muuntui tunnelmalliseksi tumman ja vaalean kontrasteilla.












































Ihania maaliskuun kevätpäiviä kaikille!





Another interior design project of mine, pictures before and after. :)

perjantai 27. helmikuuta 2015

80-luvun talon muodonmuutos

Ihanaa nähdä työnsä jälkiä taas! Tässä blogin puolellekin pari kuvaa 2012-2014 vuosien suunnittelukohteestani, josta pääsin nappaamaan kuvat tässä alkuvuodesta. :)

Tässä kohteessa olen ollut mukana alusta loppuun, ja koska suunnittelu on käsittänyt kaikkea seinien purkamisesta ja kiintokalusteiden sijoittelusta, valaisimiin ja irtokalustehankintoihin, niin aikajana on ollut pidempi kuin monissa suunnitteluprojekteissa. Sisustusta on siis täydennetty haluttuun suuntaan remontin ja muuton jälkeen.

Lisää kuvia muista huoneista löytyy Sisustustoimisto Huoneen facebook-sivuilta ja kotisivuilta, tervetuloa katselemaan ja kommentoimaan sinnekin! :)

Blogikuviin valitsin makuuhuoneen ja pikkuwc:n. Kohteen remontti toteutettiin tiukalla budjetilla ja kalusteiden osalta käytettiin osittain olemassa olevia ja osittain hankittiin uutta.

Makuuhuoneessa kaikki pinnat ja kiintokalusteet uusittiin. Asukkaiden vanhasta kodista laitettiin tänne sänky, peili ja kattovalaisin.






Pikkuwc:n juttu on modernin ja raikkaan tunnelman lisäksi efektilaatta, joka valaistaan peilin takaa. Yleisvaloa antavat lisäksi tarvittaessa katon led-paneelit.





























Muiden huoneiden kuvia tosiaan löytyy reippaasti lisää tuolta aiempien linkkien takaa, jos kiinnostuit enemmän. :)


Mukavaa kevättalvea kaikille, täällä lunta satelee ja ajatuksissa laittaa omastakin kodista toivon mukaan lähiaikoina taas tänne blogiin. :)