perjantai 8. marraskuuta 2013

Sisustukselliset kaiuttimet





Ihanaa, nyt on saatu Uploud Audion sisustukselliset kaiuttimet seinään ja päästy nautiskelemaan musiikin kuuntelusta piiitkästä aikaa omassa olkkarissa!









































Kaiuttimia kokeiltiin moneenkin paikkaan, mutta lopulta parhaaksi todettiin tuo tv:n taustaseinä. Vanhan senkin päälle asetettuna (istuvat siis nätisti tasolla, ylösalaisin tähän seinäasetteluun nähden) olivat tosi kivan näköiset, mutta paikkana se ei ollut yhtä hyvä äänen kannalta.

Valitsemani "speakerwear" osoittautui aivan betoniruukun sävyiseksi ja olen tosi tyytyväinen tähän valintaan. Kangasmallien kanssa siis ihan valitsin, joten ei mitään suuria yllätyksiä päässyt tulemaan. :)











































Denon-vahvistin on osoittautunut myös käteväksi peliksi ja musiikin lisäksi kaiuttimista kuuluu myös telkkari. Tilatessa jo tiesimme, että se ei tule mahtumaan lavoista tehtyyn tv-tasoomme, joten se odottelee nyt jotain "ratkaisua" tuossa nurkassa...





Tänään aurinkokin pilkahti, mukavaa viikonloppua kaikille!



Interior friendly speakerwear from Uploud Audio in my living room. :) Loving the sound and the look! :)

6 kommenttia:

  1. Kiitos vinkistä, nyt on miehelle uutisia:).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ;) Näistä saa vaikka kotiteatterin, me ei (vielä) menty siihen asti. :)

      Poista
  2. Hyvältä näyttää! Teknologia on harmittavan usein todella rumaa, mutta nuo ei kyllä juurikaan pistä silmään ympäristöstään. :) Ja toki se hyvä äänenlaatu on myös tärkeä seikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nämä ovat tosiaan aika erinäköiset kuin peruskaiuttimet... Sellaisia en ehkä olisi milläään pystynyt tuohon tapettiin läväyttäämään.. ;) Äänenlaatuun olen näissä tosi tyytyväinen myös. Ja sijoittelu vaikuttaa kyllä siihen tosi paljon. Tähän saatiin onneksi tukea Uploudilta, koska en tajunnut näistä asioista etukäteen oikein mitään. :)

      Poista
  3. Upeita kuvia! Kiva kuulla, että tykkäät kaiuttimista. Ja huikeita muuten nuo Johanna Gullichsenilla verhoillut tuolit. Lauritziltako ostit vai ihan fyysisestä huutokaupasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Lassi! Kaiuttimet ovat tosi mieluisat. :)

      Tuolit on ostettu ihan fyysisestä huutokaupasta, Turun läheltä. Gullichseniin kankaaseen yhdistettynä lopputulos on tosiaan aika huikea! :)

      Poista