perjantai 20. syyskuuta 2013

Hotellisisustusta New Yorkissa

Habitare jää tänä vuonna harmillisesti väliin, koska en hoksannut matkaa varatessa katsoa sen päivämäärää. Nyt on sen verran pää sekaisin jet lagista, että jätän suosiolla väliin ja ihailen Habitare-jutut lehdistä ja blogeista. :)

Tulimme siis juuri New Yorkin matkalta, josta blogiin muutama kuva hotellin sisustuksesta. :) Valitsin hotellin sillä silmällä, että käteen jäisi sisustusinspiraatiota. Hotellimme oli Soho Grand ja sekä sijainniltaan että tunnelmaltaan loistava!





Hotellissa oli kauttaaltaan hyvin hämyisää - nämä kuvat on otettu keskellä päivää. Valaistusta oli käytetty kiinnostavilla tavoilla, kuten esimerkiksi ylemmän kuvan portaissa.
































Yleiset tilat olivat komeammat kuin huoneet itse, kuten varmasti tavallista on.







Alemmassa kuvassa näkyy hissin katon hieno valaistusratkaisu.







Huoneiden käytävät ja hissiaula noudattelivat samaa tunnelmaa.






Huoneesta itsestään ei "tietenkään" ole kokonaiskuvaa, kun sitä ei tullut heti saapuessa otettua, mutta tässä muutamat yksityiskohdat.




































Huoneen sisustus oli suhteellisen yksinkertainen, jonkinlainen viimeistely olisi ollut tarpeen, että oltaisiin päästy yleisten tilojen tasolle tunnelmassa. Kalusteet kuitenkin kaikki matchasivat, eli ei ollut mitään tökeröä joukossa.
































Kylppärin sisustus oli melkeinpä huonetta hienompi, tapetti ja muutkin yksityiskohdat olivat kohdillaan.
































































Lopuksi vielä näkymää huoneesta, joka oli 10. kerroksessa.


































Nyt sitten palaillaan pikku hiljaa arkeen!



Ja muistutus: Vielä ehtii pari päivää osallistua arvontaan, jossa palkintona sisustussuunnittelulahjakortti, sekä Saana ja Olli patakinnas!


Mukavaa viikonloppua! :)


Here's some New York hotel interior design inspiration. We just came back from our trip, stayed at the Soho Grand. Beautiful interiors!!

2 kommenttia:

  1. Vau, hieno toi kylppärin tapetti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se oli hauska ja yllättävä! (Ja yllättävän hyvässä kondiksessa... En tainnut huomata kuin pienen repsottavan kulman suihkun kohdilla...)

      Poista