keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Pojan huoneessa

Pojan huone koki aika ison muutoksen pikkupojan huoneesta eskarilaisen huoneeksi. Alunperin olin ajatellut, että mennään vielä vanhalla vihreä-turkoosilla värikombolla, mutta sitten lumipalloefekti iski ja huone uusiutui heti muuton jälkeen.







































Marimekon tapetti löytyi Teatterin valikoimista, tosin pienen väännön jälkeen - poika kun olisi halunnut kirkkaan punaista... Meillä oli tapettikirja vissiin pari kertaa kotona ja sieltä sitten lopulta löytyi tämä sekä poikaa että äitiä miellyttävä tapetti. Kuten ennustin, on pojan kirkkaanpunainen kausi jo ohi ja tilalle on tullut uusia lempivärejä kuten sininen, musta ja harmaa, ja näitä löytyykin sitten uudesta huoneesta. Uusi työtuoli on iskän mustaksi maalaama vanha putkituoli, kirjoituspöytä oli jo vanhassa huoneessa.

Pojan huoneen "herkku" on mielestäni vanhempieni aarreaitoista saatu vanha koulukartta. Eskarilainen sai myös joululahjaksi uuden kellon, joka raaskittiin just ja just laittaa koskemattomaan tapettiseinään...









































Jatkettava lastensänky on vielä toistaiseksi käytössä ja siinä jo vanhassa huoneessa ollut sininen fleecehuopa päiväpeittona.


























Ja tietysti Konttori & Pajasta viime synttäriksi hankittu Fermin Mr Large Robot päivystää paikallaan





















Vanhan kodin työhuoneessa meillä oli Billy-kirjahyllyjä, joista yksi pääsi nyt pojan kirjoja ja sarjiksia säilyttämään. Sängyn päällä on omaa taidetta kehystettynä ja tärkeitä juttuja magneettitaulussa. Seinälle tulossa vielä "taidetta" lähiaikoina (Etolassa käyty tänään ostamassa mattamustaa seinätarraa leikeltäväksi!)...



























Halusin lastenhuoneeseen hyvän valon ja pojan vanha, sininen varjostin ei sellaista antanut, joten uusi valaisin haettiin Ikeasta ja siihen sisään päivänvalopolttimo. Mustavalkoharmaaraidallinen matto löytyi Turun Tapetti ja Matosta ja vanhalle automatolle sanottiin heipat. Uudet verhotkin hankittiin vanhojen vihreiden tilalle.



Lattialla on kivasti tilaa leikkiä, kun vanhan huoneen vihreä Stuva-arkku lähti kierrätykseen.

Ja lempparilelut ovat tietysti esillä silloin kun pöydällä ei askarrella.



































Tällä hetkellä Ninjago on POP!





3 kommenttia:

  1. Tuo marimekon tapetti näyttääkin kivalta ja sopivan neutraalilta moneen paikkaan! Pitääpä käydä tutkimassa onko harmaan sävy todella sitä miltä näyttää ;)

    Tuo kartta on niiiin hieno!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiks ookkin... Siis se kartta...!

      Tapetti on munkin mielestä tosi kivan neutraali, mutta tuo kuitenkin reippaasti ilmettä. Ja ei ole tosiaankaan mikään lastenhuoneen tapetti - sen takia se onkin niin kiva tuollaisen 6 veen huoneeseen, kun menee varmaankin aika pitkään. Tapettina vaikuttaa myös tosi laadukkaalta ja siitä ei edes meinaa millään erottaa eri vuotien rajoja - taitavaa maalaria tosin voi myös varmaan tästä kiittää.

      Siinä ilmainen mainos Marimekon tapeteille... ;)

      Poista
    2. Ai niin Petra, lempiastiat-haasteeseen on vihdosta viimein tulossa vastaus!! Kuvat jo otettu, teksti enää puuttuu :)

      Poista