lauantai 8. joulukuuta 2012

Ne lempparijoulukoristeet


Tänään aurinko suosi bloggaajaa ja sain kuvattua viime postauksessa mainitsemani lempparijoulukamani ja muutakin tämän vuoden joulua.

Eteisessä näyttää tältä. Toinen Vins Barattan valokuvateos odottelee seinälle pääsyä peililipaston päällä ja on saanut seurakseen pojan kerhossa askarteleman kuusen sekä kynttilöitä.

Ja sitten ne joulun kestosuosikkini. Iskän 70-luvulla urheilukisoista palkinnoksi saama adventtikynttelikkö:















Sekä italialainen jouluseimi, myös 70-luvulta:















Seimen sain mummiltani viime joulun jälkeen, kun lapset olivat hajottaneet lopullisesti vastaavanlaisen, jonka olin saanut kotikotoani. No, nyt on ylimääräiset Maria, Joosef ja Jeesus nuoren neidin nukketalossa.


Itsenäisyyspäivän jäljiltä keittiön ikkunalla on vielä jäljellä hieman sinistä:
























,















Takan päälle löytyi myös 70-luvun matkamuistoja, iskä voisi kommentoida, että mistä?









































Edit. Nämä on kuulemma ostettu Damaskoksen basaarista vuonna 1975.  :)



Yläkerrasta meiltä löytyy vielä sekalaisia pukki- ja tonttuasetelmia, eli alkaa siis olla kuusta vaille aika jouluisaa. :)


Iloista lauantai-iltaa!


2 kommenttia:

  1. Mikä tuossa adventtikynttelikössä niin miellyttääkin? Selasin kuvia ees taas ja aina palasin siihen. Tykkään! Nuo teidän lipastot on tosi hienoja. Onko ne perintöjä vai onko sulla joku tietty paikka mistä teet huonekalulöytöjä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se on ollut lapsesta asti mun suosikki! Yksi tähti siitä puuttuu ja on puuttunut melkein aina. :)

      Näissä kuvissa näkyvät lipastot on ostettu about kymmenen vuotta sitten Turun keskustan yhdestä osto- ja myyntiliikkeestä, jota ei enää ole. Kolme lipastoa yhteensä 500 e, olin aika tyytyväinen... :)

      Meillä on vanhoja kalusteita sekä "perintöjä" että monilta eri kirppareilta ja vanhan tavaran liikkeistä. Mä niin rakastan noita ilmaisia ja edullisia löytöjä! (Mehiläispesä-valaisimesta, olkoonkin, että oli alennuksessa, sen sijaan tuli pieni ostajan krapula, kun oli niin kallis...)

      Poista