sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Mintut retrovarjostimet in action

Joku tarkka lukija voi muistaa, että meikäläinen ei ole kätevä käsistään ja blogiin ilmestynyt DIY-tunnistekin sisältää lähinnä miehen tekeleitä. Kesällä taistelin retrovarjostimien maalauksen kanssa, josta raportoin täällä ja täällä. No, nyt on nämäkin kuitenkin saatu kattoon ja käyttöön ja kyllä ne ihan mintut on, vaikka jossain vaiheessa ei oikein siltä näyttänytkään:



























 


























Tärkein oppitunti oli lopulta, että eihän noita katsella läheltä, niin ei sen maalausjäljenkään tarvi olla niin justiinsa.... :)

Taustalla edelleen, kaikkien näiden vuosien jälkeen minusta niin ihana, Florence Broadhurst Egrets -tapettitaulu, Teatterista.

perjantai 28. joulukuuta 2012

Alakerran vessa

Kosteiden tilojen katsannot jatkuvat alakerran vessalla. :) Täällä allaskaluste, peili, valaistus ja wc-istuin siis ovat samat kuin edellisessä postauksessa esittelemässäni yläkerran kylppärissä.

























Alakertaan ovat päässeet lempparipyyhkeeni, joihin en tunnu kyllästyvän lainkaan. Nämä Marimekon pyyhkeet ovat olleet meillä jo kohta kymmenen vuotta, mutta silti aina mieluiten käyttäisin niitä, kotona ja mökillä...





















Sopivia, vähän erilaisempia pyyhekoukkuja etsin pitkään ja lopulta tilasin Room21:sta nämä Lunar-nupit mustavalkoisina. Epäilin hieman, pysyykö niissä pyyhe, mutta ovat osoittautuneet loistaviksi käytännössä! Pyyhe siis pysyy hyvin, oli siinä sitten lenkkiä tai ei ja lisäksi lasten on helppo saada pyyhe pois, vaikka nuppi olisi korkeammallakin. Nupin pää on mukavan mattamusta, kuten nuo kaapinovetkin. :) Sopii mun pilkunviilausmeininkiini. ;)





















Mattamusta on myös tuo wc-paperiteline, jonka tilasin netistä, mutta näytti löytyvän ihan K-Raudan hyllyltäkin.






















Tuo wc-istuimen kansi sen sijaan ei ole mattaa nähnytkään ja on sikseen ehkä vähän turhan retro, mutta toiminnallisesti hyvä tuo slow close, kuten aiemmin kirjoittelinkin.

Katto on sama kuin kaikissa kosteissa tiloissa, eli valkoisella Supi Saunavahalla käsitelty mäntyinen sormipaneelikatto. Sopii sävyltään hyvin tuon allastason kanssa, joka on Topin vaalea saarni -laminaattia.
Tuohon Starkin sormipaneelin laatuun olen ollut vähän pettynyt. Siihen on jäänyt osassa kohtaa rakoja, eli paneelin rajat näkyvät selvästi, ja niitä käsiteltiin sitten vähän lisää, etteivät raot näkyisi (alkuperäinen käsittelykin taisi olla aika suurpiirteinen). Tässä kuvassa ongelma ei näy kovinkaan selvästi.










Ja ylemmässä kuvassa näkyy vielä tuo sama valaistu kuin kylppärissäkin, eli Enerlight Venus 3000 K ledvalaisin, sekä  Astron Tallinn, jossa täyden spektrin päivänvaloloisteputki.

Oletteko te muuten yhdistelleet päivänvaloa ja muita värilämpötiloja kotinne valaisimissa? Minusta yhdistelmä ei välttämättä ole ollenkaan niin hankala, kuin monesti puhutaan.

lauantai 22. joulukuuta 2012

Nyt sitä saa, nyt sitä saa...

...eikä mitään puuroa vaan legendaarista Ikea Stockholm Rand -mattoa, aka blogimattoa - Raision Ikeasta, kokoa 160x240 (about)!!! Meikäläinen on nyt varmaankin ihan virallinen bloggaaja sitten, kun kotiutin tämän maton meidän "yläkerran olkkariin", jonka funktio on olla lasten yhteinen hengailu, pelailu ja. telkkarin katsomistila, sekä tarvittaessa vierashuone.


























Kaipailin huoneeseen aiemmin vähän "jotain" ja se jokin, tai "ne jotkut" tulivat sinne vähän kuin tilauksesta.


Matto siis löytyi vahingossa, kun hain vieraspeittoa Ikeasta. No sitten anopilta löytyi kaksi 80-luvulla Tunisiasta ostettua nahkajakkaraa.



,
















Ja koska ihan selvästikin tänne piti saada pari etnohenkistä tyynyä, niin ystäväni Anna lähetti minulle joululahjaksi kaksi perulaista tyynynpäällistä!


























Annalla on muuten kiinnostava blogi, Academic Troll in Lima, käykää ihmeessä tutustumassa!




Tuikkukipot tilasin ihan ite H&M:ltä :)





Iloista joulunaikaa kaikille!







maanantai 17. joulukuuta 2012

Asko meets Japanese Floral




Kesällä löytynyt (tai siis edullisesti ostettu) nojatuoli sai vihdoin uuden asun ja paikan olkkarista paraatipaikalta.




























Alunperinhän mietin siihen Gullichsenin kangasta, mutta lopulta olkkari sai lisää Florence Broadhurstia ja pitkään himoitsemani Japanese Floral -kuosi pääsi nyt sitten meille asti.

Tuoli verhoiltiin Sisustusliike Teatterissa, mistä myös tulossa pian meille olkkariin suorat verhot nykyisten valkoisten Screen-rullaverhojen kavereiksi.

Screeneistä muuten voisin tehdä oman postauksensa, jos se kiinnostaa, nyt kun ne on meillä käytössä. Eli let me know, jos haluatte kuulla niiden ominaisuuksista lisää!

Mukavaa maanantai-iltaa! :)

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Deck the hall







Kuusi saapui tällä viikolla ja sai tänä vuonna punavalkoiset koristeet.

















































Kultainen latvatähti on ainoa poikkeus punavalkoiseen.









































Kuten aiemmista joulupostauksista näkee, meidän muut joulukoristeet ovat lähinnä joko vanhoja tai tosivanhoja, mutta kuusi on tänä vuonna ihan muutamaa poikkeusta lukuunottamatta tämän vuoden Ikeaa. :)








































Ei sitten muuta kuin....

               

                            fa la la la la, la la la la!

perjantai 14. joulukuuta 2012

kotiolotilan uudet kujeet

Blogger ei ole ollut oikein yhteistyökykyinen kuvanlatausjuttujen kanssa, taisi olla kuvasaldot liian täynnä tämän blogin osalta ja se sai miettimään, että jotain tarttis tehrä. Pohdintojen jälkeen päätin, että koska rakennuttammishommat ovat nyt ohi, niin poistuvat vanhat raksakuulumiset nyt blogista ja antavat tilaa uusille sisustusaiheisille jutuille. Ja mökkielämää jatketaan täällä taas, kunhan kesäkelit koittavat. :) Sama vanha osoite siis säilyy blogilla ja "siivous" on jo alkanut ja etenee tässä pikkuhiljaa. Toivottavasti muutos on lukijoille mieleinen! :)

Ja nyt, back to business.





Joululahjaostosten yhteydessä tuli vahingossa hankittua jotain itsellekin. Konttori & Pajasta lähti mukaan Isak-merkiltä leikkuulaudan ja pannunalusen yhdistelmä ja iskä toi vielä meille kaksi hienoa leikkuulautaa, jotka on tehnyt puuseppä Matti Siltala. Laudat on tehty poikkileikatusta männystä ja laudan keskellä on kuusesta tehty raita.















Koti muuten uhkaa valmistua, kyllä,  kliseisesti, Jouluksi!! :) Keittiössä ollaan jo ihan loppumetreillä, kun roskisvaunu saatiin vihdoin paikalleen edellisviikolla. Vielä on parit pistorasiat laittamatta, kun välitilan lasi vaihdettiin pari päivää sitten (meni rikki ennen muuttoa ilmeisesti paneelikaton purkamisen yhteydessä... don't ask...) ja sitten kun ne saadaan paikalleen, niin voisin vihdoin laittaa ihan yleiskuvaakin keittiöstä tänne. :)






Siinä pieni kurkistus seinäkkeen takaa olkkaria kohti, ja kuten kuvasta näkyy, niin kuusi saapui meille eilen!


Lumista viikonloppua teille kaikille! :)






tiistai 11. joulukuuta 2012

"Ei kai me mitään mehiläispesää kattoon laiteta??"



Näin ihmetteli neiti neljä vee.
- "Ei tietenkään, mutta laitetaanko tämä upea valaisin, jossa on kultaa?"
- "Joooo!!"







































Pienimuotoinen ostajan krapula hälventyi, kun valaisin saatiin vihdoin kattoon. On se vaan niin hieno! Ja valaisee kyllä erittäin kauniisti. Mehiläispesä löytyi Artekin logistiikkakeskuksen myyntipäiviltä, jossa ystäväni Kaisan kanssa erittäin tuloksekkaasti ostosteltiin tuossa kuukausi sitten. :)

lauantai 8. joulukuuta 2012

Ne lempparijoulukoristeet


Tänään aurinko suosi bloggaajaa ja sain kuvattua viime postauksessa mainitsemani lempparijoulukamani ja muutakin tämän vuoden joulua.

Eteisessä näyttää tältä. Toinen Vins Barattan valokuvateos odottelee seinälle pääsyä peililipaston päällä ja on saanut seurakseen pojan kerhossa askarteleman kuusen sekä kynttilöitä.

Ja sitten ne joulun kestosuosikkini. Iskän 70-luvulla urheilukisoista palkinnoksi saama adventtikynttelikkö:















Sekä italialainen jouluseimi, myös 70-luvulta:















Seimen sain mummiltani viime joulun jälkeen, kun lapset olivat hajottaneet lopullisesti vastaavanlaisen, jonka olin saanut kotikotoani. No, nyt on ylimääräiset Maria, Joosef ja Jeesus nuoren neidin nukketalossa.


Itsenäisyyspäivän jäljiltä keittiön ikkunalla on vielä jäljellä hieman sinistä:
























,















Takan päälle löytyi myös 70-luvun matkamuistoja, iskä voisi kommentoida, että mistä?









































Edit. Nämä on kuulemma ostettu Damaskoksen basaarista vuonna 1975.  :)



Yläkerrasta meiltä löytyy vielä sekalaisia pukki- ja tonttuasetelmia, eli alkaa siis olla kuusta vaille aika jouluisaa. :)


Iloista lauantai-iltaa!


perjantai 7. joulukuuta 2012

Punavalkoinen Joulu



Joulukamat ovat saapuneet, mutta taulut eivät vieläkään ole seinillä...



































Meillä on tänä vuonna aika punavalkoinen joulu ja punavalkoiseen on yhdistetty kesällä taasen vanhempieni aarreaitoista bongailemiani vanhoja esineitä.





Eli tämän tapaisia asetelmia löytyy ympäri taloa.

Kuusikin (saapuu ensi viikolla) sai uudet koristeet Ikeasta, joku muukin oli päättänyt ilmeisesti, että punavalkoisuus voisi olla tänä jouluna kova juttu... ;)

Lempparikoristeeni ovat iskän urheilukilpailusta Ruotsista voittama adventtikynttelikkö ja italialainen, 70- lukulainen seimi, mutta niistä en saanut tällä kertaa arvoisiaan otoksia, joten jää jouluasiaa toiseenkin kertaan. :)

Viikonloppuja!



sunnuntai 2. joulukuuta 2012

"After"



Heipat blogiin!



Tänään aurinko paisteli, joten nappasin parit kuvat, nyt kun ollaan päästy vähän jo asettumaan. :) Hommaa riittää edelleen, mutta nyt alkaa olla jo aika kotoisat tunnelmat.

Olkkari alkaa olla suoria verhoja ja kesäisen nojatuolilöydön verhoilua sekä takan viimeistelyä vaille plakkarissa. 












Edit. olkkarin tapetti on Lene Toni Kjeldin Leaf-Lace-Rose B, Sisustusliike Teatterista. Kiitos tästä Sannalle Teatteriin, tapetti on meistä tosi onnistunut!

Tv-tasosta tuli lopulta tyyppiä "DIY - tai laita miehesi tekemään", eli kaupan vaihtoehdot eivät lopulta kolahtaneet ja mies teki sitten lavoista sekä iskältä saaduista Alkon lavan vanhoista pyöristä toiveideni mukaisen tason. Teatterista hankittiin vino pino uusia tyynyjä ja siinäpä se.





Ehkä lempparikohtani olkkarissa on keittiöseinäkkeen takana oleva lipasto ja sen päällä olevat tavarat. Seinäkkeeseen nojaa italialaisen valokuvaajan Vins Barattan työ.

Takka tosiaan on vielä päällystämättä, mutta nyt sitä on vihdoin pystytty polttamaan, kun saatiin uusi ilmanvaihtokone, eli lopullinen hiertopinta varmaankin saadaan siihen pian. Ikean villamaton ostin tytön huoneeseen, mutta sen pohjasävy ei sopinutkaan tapetin pohjasävyyn ollenkaan ja se löysikin paikkansa ruokailutilasta.








































Oma tauluni odottelee vielä ripustamista ruokailutilan kulmaan. Samoin Artekin Mehiläispesä odottelee pääsyä ruokapöydän päälle.









































Lumista joulukuuta!

Liisa

maanantai 10. syyskuuta 2012

Eurolla.

Olen jättänyt sellaisia helmiä viikon sisään eri kirppareille, siitä yksinkertaisesta syystä, että ei ole paikkaa, mihin laittaa... Mutta siis yhden pienen jutun kuitenkin kotiutin kirpparilta. Tämä pikku pöytä oli niin sympaattinen, että kun eurolla (!) sai, niin ei voinut vastustaa. Menee sitten vaikka terassilla apupöytänä tai ihan mitä vaan. :)







Kirpparikierrokset eivät ole vielä tuottaneet ihan sitä toivottua tulosta, eli sohvapöytää tai tv-tasoa, vaikka läheltä on liipannutkin. Tv-tasoksi tosin olen melkein päätymässä valkoiseen, leveään, mutta matalaan tasoon. Tapetissa sen takana tapahtuu niin paljon, että valkoinen taso voisi rauhoittaa asiaa.

Mukavaa maanantai-iltaa! :)